Viserrys

Kirjoittajan arkisto

Vuorovaikutus – mikä ihanan laaja otsikko. Mutta jospa pitäydytään tarkastelemassa sitä vain verkkoyhteisön perspektiivistä. Siellä, kuten oikeassa maailmassakin, vuorovaikutuksen motiivina on sosiaalisten tarpeiden täyttäminen, kuten vaikkapa tutustuminen ja suhteiden solmiminen tai jaetusta tiedosta keskustelu. Useaan suuntaan kimpoileva, usein toistuva kommunikaatio sykäyttää verkkoyhteisön eloon!

Verkkoyhteisön jäsenet ovat kautta aikain vuorovaikuttaneet keskenään ensisijaisesti nettikeskusteluin. Tekstiä ruudulla, hymiöillä tai ilman, jossain on jopa käytetty tähti-notaatiota toiminnan ilmaisuun, kuten: *läppäisee sinua turskalla*. Tekstiä on viuhunut edestakaisin sähköpostilistoilla, uutisryhmissä, irkissä, chateissa tai keskustelufoorumeilla. Nykyään suosituiksi ovat kohonneet myös blogit, mikroblogit (kuten Twitter), wikit ja erinäiset yhteisöpalvelut, kuten vaikkapa Facebook.

Uusien monimuotoisten palveluiden myötä myös vuorovaikutuksen muodot ovat muuttuneet tai pikemminkin saaneet uusia piirteitä. Verkosta löytyy tätä nykyä tekstimassojen lisäksi valtaisat määrät käyttäjien tuottamia ja jakamia kuvia, videoita ja äänitallenteita. Sivustosta riippuen sisältöjä voi jakaa eteenpäin, suositella, arvostella ja kommentoida. Joissain sisällöntuotantoon keskittyvissä yhteisöissä käyttäjät voivat vaikkapa kisailla aktiivisimman tuottajan tai arvostelijan tittelistä.

tahtei

Eikä unohdeta myöskään pelaamista, tuota vuorovaikutusmuodoista monitahoisinta. Pelejä löytyy joka lähtöön nettipokerista minigolffiin ja fantasiamaailmoissa seikkailuihin.

Oli vuorovaikutuksen muoto mikä tahansa, on julkisen tekstipohjaisen kommunikointimahdollisuuden tarjoaminen verkkoyhteisön elinehto. Muilla keinoin kun voi olla hieman hankalaa (joskin varmaan ihan mahdollista) täyttää kaikkia sosiaalisia tarpeita.

Ainut tekstin kanssa kilpaileva vaihtoehto, joka mieleeni tulee, on puhe, joka nykyään kantautuu verkon ylitse lähes reaaliajassa. Ehkäpä jossain verkon kolkassa on jo aktiivisesti kokoontuva nettipuhelukommuuni? Luultavasti videoita vaihtamalla voisi myös jonkinlaista yhteisöllisyyden ja ystävyyden tuntua synnyttää, mutta onhan se hieman hitaampaa niin.

Otan kommenttiosastolle mielelläni vastaan lukijakuntani kokemuksia uusista ja vanhoista verkkovuorovaikutuksen tavoista!

Ihmissuhteet ja sosiaalisuus on ihmiselämän suola (paitsi erakoilla, mutta koska he eivät muutenkaan kuulu yhteisöihin, heidät voi tässä tapauksessa unohtaa). Sosiaalisista suhteista on syytä pitää huolta myös verkossa, mikäli tavoitteena on synnyttää yhteisöllisyyden tunteita.

Yhteisöllisyyden tunnehan tarkoittaa käytännössä sitä, että yksilö tuntee kuuluvansa osaksi yhteisöä. Mutta mistä tämä tunne pohjimmiltaan kumpuaa?

Sosiaalisten tarpeiden täyttyminen

Sosiaaliseen kanssakäymiseen osallistuminen ja jo pelkästään sen vierestä seuraaminenkin muovaa kokemusta yhteisöllisyyden tunteesta. Kun yhteisö vastaa yksilön sosiaalisiin tarpeisiin, yksilö kokee tämän hienon (tai ehkä joidenkin mielestä hyvinkin arkipäiväisen ja huomaamattoman) yhteisöön kuulumisen tunteen.

Yksilön sosiaalisia tarpeita ovat:

  • Joukkoon kuuluminen
  • Sosiaalisen (ns. ”henkisen”) tuen jakaminen
  • Ystävälliset suhteet
  • Tarve saada hyväksyntää ja tunnustusta

Etenkin näistä viimeinen eli tarve saada hyväksyntää ja tunnustusta kannustaa ihmisiä osallistumaan verkkoyhteisöissä tiedon ja tuen jakamiseen. Sitä kautta he kokevat olevansa hyödyksi ja ansaitsevansa yhteisön arvostuksen.


Edellytykset sosiaalisuudelle

Verkkoympäristön ja tämän kasvotusten tapahtuvan maailman välillä on yksi olennainen ero, joka vaikuttaa olennaisesti yhteisöllisyyden tunnun syntymiseen: netissä juttukumppanista näkee ja kuulee huomattavasti pienemmän osan kuin fyysisesti vieressä istuvasta kaverista.

Jotta verkossa päästäisiin niinkin pitkälle kuin sosiaalisten tarpeiden täyttymiseen, täytyy sosiaalisuutta tukevan perustan olla kunnossa.

Verkossa sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden kehittymistä tukevat:

  • Käyttäjien tunnistaminen
  • Luottamus
  • Käyttäytymisnormit

Käyttäjien tunnistaminen hoituu usein siten, että kukin käyttäjä esiintyy keskusteluissa omalla nimellään tai nimimerkillä. Usein on mahdollista liittää käyttäjätiliinsä myös oma kuva tai avatar, joka helpottaa tunnistamista entisestään. Palvelusta riippuen itsestään voi kertoa profiilisivulla yhtä jos toistakin jännää tai jättää kertomatta.

Mitä totuuden- ja johdonmukaisemmin ihmiset verkossa esiintyvät, sitä helpompi heihin on luottaa. Hyvänä esimerkkinä tästä toimikoon blogaajat: jo vuoden mittaisella säännöllisellä bloggauksella pystyy vakuuttamaan lukijakuntansa asiastaan. Luotettavuutta lisää myös sisällöstä vakuuttuneiden seuraajien määrä.

Verkkokeskusteluissa kuulee harvemmin toisten äänenpainoja tai näkee eleitä, joten sanansa on osattava asetella naamatusten tapahtuvaa rentoa jutustelua huolellisemmin. Joku saattaa pahastua sarkastisesta kommentista, joka on unohdettu höystää hymiöllä ja toinen imaista hernepellon sieraimeensa ymmärtäessään jonkun yleispäteväksi tarkoitetun tokaisun henkilökohtaisena arvosteluna. Siksi yhteisöillä on usein myös omat käyttäytymissäännöt (kuten esim. Flickerillä), joita on yhteisen kivan nimissä syytä noudattaa.

Yhteisöihin kuuluvilla ihmisillä on jotakin yhteistä. Verkkoyhteisöissä tuo jäseniä yhteen tuova tekijä on useimmiten yhteinen kiinnostuksenkohde. Mikäli verkkoyhteisöön kuulumisen syitä ruvetaan tonkimaan vielä syvemmältä, todetaan että yhteisöön hakeutuvilla ihmisillä on tarpeita, jotka verkkoyhteisön avulla voidaan täyttää.

Mutta minkälaisia nämä tarpeet ovat? Kun tiedetään, että verkkoyhteisöt ja niitä tutkivat tutkijat ovat kaikki luoteeltaan hyvin erilaisia, ei liene yllätys, ettei  verkkoyhteisöönkuulumistarpeista vallitse varsinaista konsensusta. Kuitenkin tutkimuksesta toiseen vilahtelee kolme vahvaa ja yleisintä tarvetta, jotka ovat:

  1. Tiedon vaihtaminen
  2. Viihde
  3. Sosiaaliset tarpeet

Tiedon vastaanottaminen ja jakaminen on yksi yleisimpiä tarpeita, jonka ympärille verkkoyhteisöt rakentuvat. Jäsenten yhteiset kiinnostuksenkohteet ovatkin tässä kohdin hyvin kiinnostavia, sillä yhteisössä vaihdettu tieto liittyy juurikin niihin. Kiinnostuksenkohteena on usein harrastus, kuten vaikkapa pitsin nypläys, perhokalastus, puutarhan hoito tai lentokoneiden bongaus. Toisaalta yhteinen kiinnostuksenaihe voi olla sidoksissa myös kulttuuriin, uskontoon, terveyteen tai vaikkapa sosiaaliseen statukseen.

Viihde tässä tarvevalikoimassa viittaa ihmisten tarpeeseen viihtyä, johon tietokoneen (tai kännykän) räpläys ja nettisurffailu tarjoavat tänä päivänä yhden helpoimmista vaihtoehdoista. Porukka viettää tyytyväisenä vapaa-aikaansa selaamalla heitä huvittavaa (mahdollisesti yhteisön tuottamaa) sisältöä ja jakavat hupsuja kuvia ja videoita samanhenkisille tutuilleen. Asiapitoisista sivustoistakin tulee heti vetovoimaisempia, kun sekaan ujutetaan ripaus huumoria, vaikkapa keskustelupalstalla häärivän vitsiniekan muodossa. Koukuttavuudessa aivan omaan luokkaansa nousevat yhdessä pelattavat ja koettavat pelit, ja kukapa meistä olisi välttynyt kuulemasta (tai peräti tuntemasta) World of Warcraft -addikteista.

Sosiaaliset tarpeet ajavat luonnollisesti sosiaalisia otuksia keskinäiseen kanssakäymiseen. Ne eivät ehkä ole niitä ensimmäisiä tai ainakaan tiedostetuimpia syitä kuulua yhteisöön, mikäli jäseniltä syitä siihen kuulumiseen kyseltäisiin. Kuitenkin ihmiset antavat arvoa yhteisössä muodostuville ystävyyssuhteille sekä sen muille jäsenille, kuten myös sille, että heidät itsensä tunnustetaan osaksi yhteisöä.

Yhteisöllisyyttä ylläpitävistä sosiaalisten suhteiden ja tarpeiden täyttymisen edellytyksistä riittää kerrottavaa enemmänkin, joten niihin paneudutaan tarkemmin seuraavassa osassa.

Yhteisö, oli se sitten verkossa tai sen ulkopuolella, on pohjimmiltaan ryhmä ihmisiä, joilla on jotain yhteistä. Tarkastellaanpa siis alkajaisiksi tässä verkkoyhteisön elementtejä syvällisemmin luotaavassa kirjoitussarjasssa verkkoyhteisön ihmisten määrään ja rooleihin liittyviä seikkoja.

Paljon ihmisiä = paljon yhteisöllisyyttä?

Joissain piireissä ollaan sitä mieltä, että ihmisiä tarvitaan ”kriittinen massa”, jotta yhteisö voi todella herätä henkiin. Kriittisellä massalla viitataan siihen ihmispaljouteen, joka tuottaa verkkoon yhteisön kiinnostuksenkohteen ympärille riittävästi sisältöä, juttelua ja pöhinää. Väitän kuitenkin, ettei koolla ole tässä suhteessa merkitystä. Jo muutaman reippaan ja räväkän ihmisen porukka voi synnyttää eloisan yhteisön. Mielestäni ihmismäärää olennaisempi mittari (varsinkin verkkoyhteisön syntyhetkellä) on juurikin aktiivisuuden määrä. Kun yhteisössä tapahtuu ja sieltä saa vastauksen kysymyksiinsä silloin kun sitä kaipaa, yhteisö antaa itsestään toimivan ja eläväisen vaikutelman. Jos muuten olet tästä kriittisen massan tärkeydestä eri mieltä, jätäpä kommenttia, niin päästään keskustelemaan aiheesta!

Heitän kehiin vielä yhden edellistä valottavan esimerkin. Kuvitellaan, että olet etsimässä niksejä piparkakkutalon rakentamiseen. Suosikkihakukoneesi avituksella päädyt kahdelle eri foorumille. Vertaillaanpa hieman, minkälaisia fiiliksiä foorumeilla vierailu voisi herättää:

Keksikerho (100 käyttäjää, 10 viestiä)

”Haloo, kuuleeko täällä kukaan? Kävin läpi nuo 10 viestiä enkä löytänyt vastausta ongelmaani. En kyllä viitsi edes jättää viestiä tänne, kun paikka vaikuttaa niin kuolleelta.”

”Miksi täällä edes on noin monta käyttäjää? Juttelevatko ne kaikki jossain vain salaa keskenään?”

”En minä edes tunne noista ketään!”

”Lukevatkohan ne kuitenkin viestejä? Entä jos kysynkin jotain tyhmää? Sitten sata ihmistä nauraa minulle enkä saa edes tietää sitä!”

Pipariporukka (10 käyttäjää, 100 viestiä)

”Onpa paljon viestejä, vastaus kysymykseeni löytyy melko varmasti täältä! Vaikkei löytyisikään, joku aktiivisista päivystäjistä kuitenkin vastaa nopeasti.”

”Käyttäjiä on melko vähän, onkohan niillä joku sisäpiiri? Onneksi porukkaan on helppo tutustua etukäteen heidän viestiensä kautta.”

”Onkohan tuo foorumin nimi nyt aivan paras mahdollinen?”

Tästä siis opimme, että ihmisten läsnäolo ja aktiivisuus tekee foorumista kuin foorumista houkuttelevan. Vaikka esimerkki kärjistäen esittääkin pienen foorumin isoa parempana, usein isojen monien käyttäjien foorumeiden ehdottomana etuna on sen aktiivisten (ja potentiaalisesti aktiivisten) käyttäjien valtava massa. Parhaimpia esimerkkejä suuren joukon voimasta ja viisaudesta on webbiin käytättäjiensä rakentama tietosanakirja Wikipedia.

Ryhmä rooleja

Yhteisön jäsenillä on erilaisia rooleja. Verkkoyhteisöissä roolijako pohjautuu usein porukan osallistumistapoihin ja -aktiivisuuteen. Sekaan mahtuu hiljaisia tapahtumia seuraavia luuraajia (eng. lurkers), aktiivisemmin osallistuvia vakikävijöitä, keskustelua edistäviä ja tarvittaessa kaitsevia moderaattoreita sekä yhteisön todellisena moottorina porskuttavia yhteisöjohtajiakin. Roolien edustajien suhteellinen määrä vaihtelee yhteisökohtaisesti, mutta yleisesti ottaen epäaktiivisten luuraajien osuus on suurin, seuraavaksi eniten on vakkareita, moderaattoreita on muutamia ja yhteisöjohtajia yksi (joskus parikin). Toki näiden välimuotojakin ilmenee, ja sama henkilö voi yhteisöön kuulumisensa aikana seilata useiden eri roolien välillä.

Edellä esitetty jako on peräisin 2000-luvun alkupuolelta (esim. Kimin ja Preecen toimesta). Hieman nykyaikaisempaa osallistumistyyppejä kuvaavaa jakoa on ehdottanut Forrester Research, jonka sosiaalisen median osallistumisen tikapuumalliin lienee yksi jos toinenkin jo törmännyt. Tätä mallia tarkasteltaessa on kuitenkin muistettava, että rooleja on ammennettu ei-välttämättä-niin-yhteisöllisistäkin verkkopalveluista, vaikka yhtäläisyyksiä yhteisöiden jäsenten toimiinkin varmasti löytyy. Heidän mallinsa mukaan osallistujatyyppejä on seitsemän erilaista:

  1. luoja eli aktiivinen sisällöntuottaja
  2. keskustelija eli statuspäivittäjä
  3. kriitikko, joka arvioi muiden tekemisiä
  4. keräilijät eli uutiskyttääjät ja tägääjät
  5. liittyjät, joilla on profiili sosiaalisilla verkostosivuilla
  6. katselijat eli sisällönkuluttajat
  7. epäaktiiviset, jotka eivät tee mitään edellä mainittua

Näistä kolme ensimmäistä edustavat aktiviteetteja, joita sekä vakkarit, moderaattorit että yhteisöjohtajat harrastavat. Loput (epäaktiivisia lukuun ottamatta) kuvaavat mielestäni lähinnä luuraajien touhuja. Forresterin tutkimuksesta käy ilmi prosentuaaliset osuudet siitä, kuinka suuri osa ihmisistä heittäytyy kuhunkin aktiviteettiin kuukausittain. Karkeasti voidaan siis todeta, että sisällöntuottajia on noin 30% nettihengaajista ja että 70% heistä on sivustaseuraajia.

Mikä rooli kuvaa omaa nettikäyttäytymistäsi parhaiten? Kerro se kommenttiosastolla ja astu rohkeasti luuraajan kaapistasi ulos!

Verkkoyhteisöiden olemassaoloon ja määrittelyyn on olemassa karkeasti ottaen kolmenlaisia näkökantoja:

  • Lavea: Verkkoyhteisöjä syntyy, kun ihmiset, joilla on samanlaiset kiinnostuksenkohteet, ovat vuorovaikutuksessa verkossa.
  • Kielteinen: Ei verkossa mitään yhteisöllisyyttä voi esiintyä.
  • Maltillinen: Verkkoyhteisöjä syntyy, kun tietyt edellytykset täyttyvät.

Koska kandintöikseni tutkin verkkoyhteisöllisyyden syntymistä, oli asian tarkastelu viimeisestä näkökulmasta hedelmällisintä, ja mielestäni se muutenkin on noista määritelmistä järkeenkäyvin. Selasin läpi lukuisia määritelmiä, joiden pohjalta muodostin oman tulkintani siitä, mikä verkkoyhteisö on:

”An online community is a group of people who share a common need, engage in repetitive interaction online with each other, and feel the sense of community within the group.”

Lainaus on suoraan dipastani, tässä vielä sama suomeksi:

”Verkkoyhteisö on ryhmä ihmisiä, joilla on yhteinen kiinnostuksenkohde, jotka ovat keskenään säännöllisessä vuorovaikutuksessa internetin välityksellä, ja jotka kokevat ryhmässään yhteisöllisyyden tunnetta.”

Määritelmä antaa jo jonkinlaista osviittaa sille, minkälaisissa olosuhteissa verkkoyhteisö voi muodostua. Tutkimukseni paljasti, että verkkoyhteisön syntymiseen vaaditaan viisi peruselementtiä:

  1. Ryhmä ihmisiä
  2. Yhteinen tarve
  3. Suhteet
  4. Vuorovaikutus
  5. Virtuaalinen areena

Online Community

Ryhmä ihmisiä muodostaa yhteisön sydämen. Yhteinen tarve, joka verkkoyhteisöissä usein on kiinnostuspohjainen, ajaa heidät yhteen. Yhteisön jäsenten välille syntyvät suhteet ja niihin liittyvät tuntemukset puolestaan vaikuttavat kovasti yhteisöllisyyden tunteen syntymiseen. Suhteiden syntymistä varten puolestaan tarvitaan vuorovaikutusta. Koska tämä kaikki tapahtuu sähköisessä maailmassa, tarvitaan jonkinlainen virtuaalinen areena, ”paikka” tai useampia, joissa yhteisön jäsenet voivat kohdata.

Jokaisesta rakennuspalikasta riittää kerrottavaa ainakin yhden blogipostin verran, joten voitte odottaa niiden ilmaantuvan tänne lähitulevaisuudessa.

(Kuvan olen koonnut itse, naamoista menee krediitit Antti Ruposelle.)

Sen tietää possukin: sosiaalisen median käyttö ei ole vielä minkäänlainen tae yhteisöllisyyden syntymisestä tai sen kokemisesta, vaikka jossain vaiheessa termi ”sosiaalinen media” meinattiin korvata ”yhteisöllisellä medialla”. Onneksi näin ei tehty, toteaa allekirjoittanut verkkoyhteisötutkija. Nyt perustelen kantani äärettömän pätevillä omakohtaisilla kokemuksilla.

En koe kuuluvani kiinteästi YouTube-yhteisöön kaivellessani sieltä videoita. En, vaikka olen muutamia videoita sinne itsekin lisännyt.

En koe olevani osa Wikipedia-yhteisöä etsiessäni sieltä tietoa. Enkä kokisi, vaikka osallistuisinkin artikkeleiden muokkaamiseen. Ehkä sitten, jos osallistumiseni olisi satunnaista muokkailua aktiivisempaa ja jopa päätyisin juttusille muiden aktiivikäyttäjien kanssa.

Vaikka lähes päivittäin hengaankin Facebookissa, en silti koe yhteenkuuluvuuden tunnetta sellaisen porukan kanssa, jota ”Facebook-yhteisöksi” (tai ”Facebook-käyttäjien yhteisöksi”) jossain kutsutaan. Mielestäni Facebook suorastaan pyyhkii lattiaa verkkoyhteisöllisyyden käsitteellä ollessaan niin egosentrinen ja silti niin sosiaalista mediaa. Onhan siellä toki ryhmiä ja fanisivuja, jotka ovat askel lähemmäs jotakin yhteisölliseksi kutsuttua, mutta nekin helposti hukkuvat mun ja mun kavereiden toinen toistaan tärkeämpien statusten suohon. Tulen muuten varmasti meuhkaamaan tästä suosikkiaiheestani lisää jatkossakin.

Twitteriä käytän lähinnä ammatillisessa mielessä. Seuraan muiden some- ja verkkoyhteisögurujen viestejä ja joitain alan sivustoja. En ole vielä uskaltautunut mukaan aktiivisena keskustelijana (kun pelkään palvelun koukutus- ja aikasyöppöominaisuuksia), mutta silti tunnen jossain määrin kuuluvani osaksi tätä Twitterin sisällä kommunikoivaa asiantuntijaryhmää.

Sama pätee esimerkiksi tämän blogin kanssa, vaikka vasta alkutaipaleella olenkin, enkä ole vielä varsinaisesti tehnyt elettäkään tavoittaakseni muita lukijoita saati alan tutkijoita. Blogit ylipäätäänkin rakentuvat tietyn kiinnostuksenkohteen ympärille, joten niitä seuraava joukko voisi tunteakin kuuluvansa samanhenkiseen lukijayhteisöön – ainakin heillä riittäisi yhteistä puhuttavaa, mikäli lukijakaarti pistettäisiin oleilemaan samaan huoneeseen.

Tämän vuodatuksen lomasta on jo havaittavissa muutamia piirteitä, joiden itse tulkitsen synnyttävän yhteisöllisyyden tunnetta verkossa. Niitä ovat ainakin yhteiset kiinnostuksenkohteet sekä säännöllinen aktiivinen osallistuminen. Mistä muusta verkkoyhteisöllisyys sitten muodostuu? Siitä lisää ensi numerossa.

On paljon luvattu, että minä tässä nyt pystyisin antamaan yleispätevän määritelmän sille, mitä sosiaalinen media on. Siksi en edes yritä vaan tyydyn kertomaan, mistä kulmasta minä ja tämä blogi somea tarkastelemme. Kyseisen määritelmän muodostaminen on nimittäin tuottanut päänvaivaa monelle muullekin ja tuottaa edelleenkin. Törmäsin tähän ilmiöön taannoin dippaa vääntäessäni, kun pahaa-aavistamatta lähdin avaamaan työssäni, mitä sosiaalisella medialla tarkoitetaan; sain käyttää kolme kokonaista työpäivää löytääkseni määrittelyt, jotka mielestäni olivat kelvollisia. (Mikäli kiinnostuit, lue lisää dipastani, sivuilta 17-18.)

Nyt kaksi vuotta myöhemmin sohaisin varovaisesti Googlella samaan pesään, ja löysin ilokseni hyvinkin nopeasti Sanastokeskus TSK:n määritelmän, joka käy oivasti yksiin omien näkemysteni kanssa. Se kuuluu näin:

”Sosiaalinen media on tietoverkkoja ja tietotekniikkaa hyödyntävä viestinnän muoto, jossa käsitellään vuorovaikutteisesti ja käyttäjälähtöisesti tuotettua sisältöä ja luodaan ja ylläpidetään ihmisten välisiä suhteita.”

Sosiaalista mediaa kuvataan myös prosessina ja kulttuurillisena ilmiönä, etenkin sitä tutkivissa piireissä. Kansan suussa sosiaalisella medialla viitataan usein ”paikkaan” eli sosiaalisen median verkkopohjaiseen palveluun jossa vuorovaikutus tapahtuu. Se lienee vain luonnollista seurausta siitä tosiseikasta, että ennen virtuaalisia ympäristöjä ihmiset ovat tottuneet tapaamaan toisiaan yksinomaan fyysisissä paikoissa.

”Paikka” ei kuitenkaan yksin riitä, sillä sosiaalisessa mediassa tarvitaan myös sosiaalisuutta ja mediaa, kuten yllä annettu määritelmäkin jo vihjaa. Sosiaalisen median perusolemuksen voikin mielestäni kiteyttää näihin kolmeen elementtiin:

1) Käyttäjälähtöisesti tuotettu sisältö, kuten teksti, kuva, ääni ja video.

2) Käyttäjien välinen vuorovaikutus, kuten keskustelu, arviointi ja kiinnostavan sisällön jakaminen.

3) Edelliset mahdollistava teknologia, kuten internet, verkkoselaimet, sosiaalisen median sivustot ja sisällötuotannon välineet.